Ja niin edelleen. Ja pian tämä koulu onkin jo loppuun istuttu. Parin päivän kuluttua on jo loppu käsissä ja itse pappi kuuluu silloin tulevan härkäkoululaisillekin ilmoittamaan, kutka heistä on katsottu jo kypsyneeksi isän tärkeään tehtävään, sen velvollisuuksiin ja huoliin.
Oli niin rauhallista, unettavaa. Poika jo vetikin unta, mutta ukko istua tuhjotti ja miten ollakaan, niin alkoi häntä taas kiusata se entinen uteliaisuus, että:
"Kukahan hylky tuo todellakin ne housut ja lasta vetäsi!" Hän koki miettiä. Päähän pesiytyi makea uni. Isoa kirkonkelloa soitettiin ja sen ääni mojahteli tajunnassa jo epäselvänä.
"Olikohan tuo…"
Se vetäisijä, olikohan tuo se tai se, koki uteliaisuus taistella unta vastaan.
"Tuo… se vetäisijä…"
Taas mojahti kello, mutta nyt kuului sen ääni jo ikäänkuin kauvempaa.
Uni nääs…
"Se joka nää housut", yritti vielä ajatus.
Taas mätkähti kellon kieli ja sotki. Nyt sen ääni jo kuului kuin hyvin kaukaa… Kirkko tuntui pakenevan jonnekin… sinne järven taa, sillä tajunta uneutui. Pää nuokkui.
"Vai olikohan tuo…" yritti hän vieläkin, mutta…