Pekkakin siihen puheluun osui tulemaan ja ukko ilmoitti hänelle:
"Se onkin, kuulemma, ollut Pellisen vävy veljineen… se jonka työtä oli koko tää ilve…"
Pekka sylkäsi ja pyyhkäsi suunsa nutunhihalla, sillä hänkin hoksasi nyt että oli tapellut samaisten miesten kanssa. Asia oli siis selvä ja niinpä hän kysyikin nyt oudostuneena:
"Niin jotta Pellisen vävykö sinä sanoit?"
"Ka… Se tuo kuuluu ottaneen talteen", myönteli ukko ja selitteli nyt pojallensakin:
"Minä sitä menomatkalla vähän mukiloin ja hätyytin, niin tottapa se on siinä nukkuessa sitten ottanut omansa takaisin."
Pekka tupakoi mietteissänsä. Ei hän halunnut nyt ilmoittaa että oli sitä hänkin ollut samaisten veljesten kanssa käsirysyssä jos tosin hänelle laihassa. Sen sijaan hän hetken mietittyänsä piti viisaampana ukolle tyynenä järkeillä:
"Ka… Sittepä se kävikin vain niin puolin jotta isien pahat teot etsiskeltiin lastenkin päälle… Kun ne nyt sinun velkoja perivät ottamalla housut korjuuseen minunkin jaloistani."
"Ka!" tokasi ukko, ja lisäsi miltei hyvillään oudostellen:
"Kas kun tuo pakana ei toki älynnyt siinä avuttomassa tilassa ollessa sen pahemmin… Ja jotta sai toki tietää kuka tuo hylky on!"