Sitä Johannes-asiaa hän tarkoitti, astua painoi, mietiksi sitä epäselväksi jäänyttä asiaa ja nyt taas jatkoi:
"Niin jotta eipähän osannut pyykätä niin järkiään, jotta olisi tullut selväksi kuka tuhoton mies se Johannes oli!"
Mutta ääneti vain astua pötkötteli poika ja täytyi kokea sen kintereillä pysyä.
* * * * *
Lie oltu jo puoli-taipaleessa. Pekankin päässä oli alkanut nyt herätä ja elelehtää ajatustoimi. Hän oli näet yrittänyt ajattelemaan sitä Siistisen lesken naimakauppaa mutta ei ollut osunut järkiään asian ytimeen, vaan oli ajatus jäänyt loikomaan niissä Siistis-vainajan polvissa. Siinä nimittäin, että olivatkohan ne polvet ruumiskirstussa koukussa vai sopivatko suoriksi. Hän mietiksi:
"Niin jotta tuota ne…"
Astua jutkuttaa siinä täytyi. Ajatus pysähtyikin siis ja piippu lerppasi ikenissä. Polettiin puoli virstaa.
"Ne Siistis-vainaan, ne!" sai hän nyt jo irti. Ukko siellä selän takana kuului ahkerasti astua kumpsuttavan. Jo oli menty koko virsta.
"Ne polvet…"
Se herahti nyt jo lisää ajatuskyvystä. Aivan tuntui hellittävän kun ajatusvoima pääsi jo senkin pinteestä. Oli kuin olisivat koukistuksesta väsyneet Siistis-vainaan polvet venähtäneet siellä arkussa hieman suoremmiksi, päästen siten jo osaksi lepoon. Yhä vain astua pötkytettiin.