Joku "kirjanoppineista" sylkäsi. Eräs haukotteli. Ukko Sikanen oli sattunut pääsemään aivan paraaseen unen-pesään, lähelle uunin kuvetta, ja odotti jo aikaansa.
Mutta juuri silloin työntyi Pekka tupaan, selässä iso kontti ja siinä kaikki leiviskät tallella. Ukko hölmistyi tavattuaan poikansa täällä:
"Ka!… Niin jotta meidän Pekkako se on!" pääsi häneltä. Aivan jo karkkosi unikin. Pekka puolestaan ei ollut uskoa silmiään, nähdessään isänsä täällä opintietä vaeltavan. Ovipieleen hän jäi seisomaan kuin pökertynyt ja kysyi lukkarilta umpimähkään:
"Ka… Niin jotta mitäs sitä tälle isä-ukolle täällä kuuluu?"
Lukkari nuuskasi ja katsoi tutkivasti, Pekka oli kuin pinteissä, varsinkin isä-ukkonsa tähden. Ovipielessä seisten hän ymmällään raapasi niskaansa, sylkäsi ja tolkutti umpimähkään selittelyä.
"Minä vaan muuten poikkesin… Kun en tiennyt, jotta täällä on tää… pyhä-yhteinen seurakunta…"
Mutta ukko Sikanen oli syventynyt tupakoimishartauteensa niin tyyten, että ei katsetta nostanut maasta.
* * * * *
Joten kuten siitä selvittiin. Lukkari selitti jo Pekalle, että hänet onkin määrätty ruununkyydillä haettavaksi. Häntä se miltei hölmistytti. Ovensuussa yhä seisten ja korvallistansa kynsäisten hän siihen arvella tokasi:
"Ka… Niin jotta vai pitää se tää esivalta jo niin hyvän huolen…
Jotta ihan hakemassa käy".