"Vai neljäkö!" koki hän yhä pinnistää unista ajatuskykyään.
* * * * *
Mutta ei. Yhä vaan himmeni suo. Russakan tuntosarvet ikäänkuin pitenivät. Niiden kiehtovat, uuvuttavat viippeet sekoittivat kaiken.
"Hylky!… Kun se niin viiputtaa!", suututteli hän russakalle, minkä unituhjakassa kykeni, ja yritti taas:
"Eiköhän niitä neljä…"
Yhtä turhaan. Yhä viippasevat russakan sarvet ja yhä pitemmäksi tuntuvat ne venyvän. Närkästytti jo.
"Kehnon russakka… Kun se viipsuttimiaan!" kihahti hänen päässään uninen suuttumus.
"Viipoittaa tässä koko pään…"
Alkoivat jo hävitä pielekset tyyten päästä… Kuului jo pieni kuorsaus… Hän istui aivan nuokuksissa, kuin nenälleen tupsahtamaisillaan. Ajatuskyky oli aivan nukahtamaisillansa… ja:
"Kops!"