Ja miten olikaan huomasi Leskinen silloin Kaisan jo olevan niin kypsän, että voi viedä sen karuselliin. Ei ollut, niin hän luuli, enää pelkoa, että karusellirahat menevät hyödyttömästi.
"Niin jotta mitäs siinä sitten onkaan!… Tule pyöräytetään kerta vaan karusellissa ja siitäpä se sitten alkaa asia mennä mötkötellä…"
Ja suostuikin se Kaisa. Sattui vielä pari Mulon akkaa olemaan karusellin luona. Niistä myöntyi toinen pitelemään Kaisan härkää, toinen Leskisen sikaa sillä aikaa, kun kosiskelijat panivat karuselliksi. Pitkävartiseen pieksuun puettu Leskisen jalka retkotti rentona, kun hän itse istui jökötti karusellihevosen selässä ja Kaisa siinä edessä lasketteli keinuvassa veneessä.
Suurenmoista. Karusellin kellot vain helisivät.
"Niin jotta Kaisa!" vahvisteli jo Leskinen ikäänkuin asia olisi ollut jo ihan varma.
"Niin jotta minä julistankin tään asian sitä myöten päättyneeksi ja ottaa höyräytän sinut akakseni".
Mutta koko karusellissa pyörimisajan oli väkijoukossa seissut yhtäällä ukko Sikanen ja toisaalla Pekka. Sattumalta ne olivat osuneet paikalle ja oitis arvasivat asian. Leskistä he, omituista kyllä, eivät tunteneet, mutta kun olivat kuulleet sillä olevan tuhottoman ison mustan parran, arvasivat he siitä, että se se nyt on.
"Kehnon vietävä!"
Ja hiljaisuudessa vannoi nyt kumpikin heistä, että vaikka verinen tappelu tulisi, niin pois pitää Kaisan lähteä Leskiseltä.