Markkinaremakka vain yhä jatkui. Oli jo tehty kauppojakin: Kaikki viinamäen miehet olivat ostaneet viinaa. Joku oli ostanut morsiamellensa rinkeliä ja joku vehnästä. Puhumattakaan siitä, että Kinnunen oli vaihtanut mustalaisen kanssa hevosia.
Ja ennallansa jatkui Sikasienkin ja Kaisan ja parta-Leskisen asia, Kaisa oli taas torilla härkinensä ja Leskinen sikoinensa ja entistä ahkerammin koki Leskinen nyt siinä kehua ja painaa vaan kauppaa lukkoon. Sian myöntikin siinä jo unehtui tyyten.
* * * * *
"Hys!" suhahti silloin Kaisa äkkiä. Hän näet huomasi Pekan olevan tulossa. Kiireesti suhisten neuvoi hän Leskistä, että se heittäytyisi härän ostajaksi. Siten toivoi hän saavansa asian Pekalta sotketuksi.
"Se on koko päivän… härkää… on tinkinyt!" koki hän suhista.
"Niin jotta… Hys!… Jotta kun sinä… olet ostajana ja korotat hintaa, niin se auttaa!" suhisi hän siinä pulassa tulisella kiireellä. Leskinen älysikin, että tarkotus on muka saada ostaja uskomaan, että hän on tosi-ostaja ja siten kavaluudella saada se nostamaan hintaa. Mikä onni! Kaisan asiahan oli jo kuin hänen omansa.
"Ka… Kaisa!… Härkäkauppojako sinä vaan teet?" kysyi Pekka pistävästi: ei näet puhunut häränmyömisestä vaan kaupasta… Leskis-"härästäkin" siis.
"Ka-a!" tapaili Kaisa. Mutta rennosti ilmoitti silloin, kuten kaupan tekoa jatkava ostaja konsanaan, Leskinen Kaisalle:
"Ja nyt elä akka enää tingi!… Sen minkä lupasin härästäsi, lyön pöytään, että puu tärähtää!"
Ja hän suinaili muka vieläkin kerran härkää ja puheli: