"Härässä, kuten sanoin, ei ole vikaa… mutta on siinä sadassa markassa jo rahaakin!… Niin jotta nyt akka!"
Kaisa maiskutteli suutansa ja oli olevinansa epätietoinen. Häntä jo hermostutti ja peloitti koko asia.
"Kenenkä akka sinä olet?… Kun härkäkaupalla kulet", kysäistä rynnisti
Leskinen yhtäkkiä. Asian täydelliseksi sotkemiseksi se oli.
"Häh akka?" tenäsi hän. Kaisaa vähin kainostutti ja hävetti. Hän koki ilmoitella:
"Ka-a… Paljasta Saastamoistapa siinä oli vähän sinä ukon-jurana…"
Pekka olikin jo sotkeutua. Ei tämä parrastansa huolimatta tuntunut
Leskiseltä, koskapa se ei tiennyt kuka Kaisa on. Kai se oli ostaja.
Mutta Kaisan härkähän oli jo tavallaan hänen omansa. Hän jo ryhtyi siis
auttamaan Kaisaansa puhuen:
"Satako markkaa vain näin hyvästä elävästä!… Minä toki jo aikoja sitten lupasin lyödä samasta elävästä sata kolmekymmentä pöytään, mutta ei tää akka laskenut siitä hinnasta!"
Omaa etuansa hän sillä ajoi: korotti oman härän hintaa. Koko asia alkoi
Kaisan silmissä sotkeutua. Nyt suinaili jo Pekkakin härkää ja kehui:
"Niin pirun hyvä siitossonni!… Kun nyt vaan akka älyäisit olla kohtuullinen, niin minä ostan".
Sitä rahantuloa! Aivan se jo sokaisi Leskisen. Ahneus sai hänessä vallan ja niinpä ylvästeli hän: