"Kun ovat kerran muutkin jo tarinneet saman niin… Tottapahan se on silloin tavara hintansa väärti!"
Ja suostuihan se Liisa. Tietysti. Ruusunen luki rahat Kaisan kouraan ja niin oli hänellä nyt taattu, juhlallisesti rotu häräksi korotettu härkä.
Eikä hän kauppojansa katunutkaan, sillä luullen härän olevan jonkun ihme-eläimen, syötti hän sitä kuin kuningas keisaria. Härkä siis voimistui, lihoi ja pulskistui kuin pappi isossa pitäjässä. Ja niinpä polveutuukin tästä samasta Jehusta koko Hammaslahden kuulu, Suomen paras karjakanta.
* * * * *
Sitä myöten oli siis Kaisan asia selvä. Mutta nyt sattui sotkevaakin. Samaisen ostajan, Samuel Ruususen vaimo, oli lähimäistänsä koskevissa asioissa vähintään yhtä suorasuinen kuin Leskinen asiassansa. Hän tiesikin kaikki, varsinkin rakkaus-asiat. Kotoisin hän oli Pielisjärven Vuonislahdelta, joten tunsi Leskisen ja tiesi lisäksi sen monet rakkausjutut, jopa senkin, että Leskinen oli kosinut kaikkia sekä Vuonis- että Hammaslahden vapaita vaimoja.
No niin. Häneltä osui nyt Kaisa varovaisuuden vuoksi, tai saadaksensa vihiä sulhasensa avuista, kysäsemään, tunsiko hän Leskisen:
Ja silloin sitä alkoi Liisalta tulla:
"Leskinen!… Joka nyt on semmoinen peto akkojen perään jotta!…"
Aivan hän oli kauhistuvinansa sitä pahuutta ja jatkoi Kaisalle, vannoen:
"Ei ole enää Vuonisen- emmänkuin Hammaslahdellakaan akkaa, joka uskaltaisi sen miehen suhteen mennä takuuseen omasta itsestänsä!"