"Pekka!… Pekka hoi!"
Heräsihän se lopulta ja nyt voi ukko kysyä:
"Niin jotta eikö sinullakaan ole niitä… välttämättömiä?… Ka niitä housuja?"
"Saatana!" kirosi Pekka ja kavahti istualleen. Tuossa paikassa selvisi humalan jäännös. Molemmat tajusivat, että tässä on tapahtunut Pielisjärvellä ynnä muualla Suomessa tavallinen, mutta ilkeä ihme ja istuivat noloina, ääneti, paljaita kinttujansa syyhytellen.
"No en minä paremmin sano!" tapaili ja oudosteli isä-ukko lopulta ja kummeksi:
"Niin jotta kenenkähän paholaisen työtä tämä on!"
"Ka-a!" tapaili Pekka. Turhaan etsivät he kadonneita välttämättömiänsä metsästä. Eivätpä ne olleet niitä sinne jättäneet. Neuvottomina palasivat he siis paikallensa ja ukko todisti harmitellen:
"No nuo paholaisen peijuonit!… Niin jotta jokohan nuo veivät housut myötä-möisin!"
Siltä se ainakin näytti. Pekka virutteli paidan helmaa alemma, mutta ei siitä riittänyt pitkälle.
"No en minä ennen eläissäni ole yhtynyt mokomaan ihmeeseen!" jatkoi ukko taas harmitteluansa.