Paljo edullisempaan asemaan oli pelastunut poika, Pekka. Se oli näet onnistunut pujahtamaan Pakarisen tallin heinäsuojaan ja oitis älysi hän joutuneensa samaan taloon morsiamensa kanssa. Ei siis ihme että yöjalka-ajatus heräsi ihan kuin itsestänsä. Mustasukkaisuus se näet häntäkin nyt ajoi vaikka suoraan pedon kitaan.
Ja samaan aikaan istuksikin Leskinen tuvassa Kaisan luona Pakarisen tuvassa, joka oli aivan maalaisia varten. Kai silläkin oli tavalliset aikeensa, mutta hän luopui niistä eräästä syystä:
Kaisa näet siinä naimakaupoista puhuessa ja tinkiessä vihjaili hänelle, että hän on kuullut kerrottavan Leskisen huonoista puolista, liiallisesta rakastamisesta. Leskinen silloin yltyi ja kehui siveyttään ensin kohtalaisen oikeissa rajoissa, mutta innostui sitten jo niin tyyten, että koko kehuminen oli pelkkää vertauskuvallisuutta jossa ei ollut suolaksikaan totta.
"Vai minä akkojen perästä!" ynseili hän niin että hänen vankka häränniskansa aivan hytkähti. Aivan häntä oli harmittaa se välejä sotkemaan tuppautuva Ruususen eukko. Sen osalle s.o. sille kostaaksensa hän nyt siitä kehui:
"Ja vielä niitä Vuonislahden akkoja sitten!… Joista omat Vuonislahden miehetkin sanovat jotta mailmassa on vain kaksi kauheaa, nimittäin ijäinen kadotus ja Vuonislahden akka-väki!"
Kaisa laski ja mietti. Leskinen oli rentonaan, heilutteli vankkaa pieksujalkaa isäntämäisesti polven päällä ja nyt jo yltyi kehumaan tosimpiansa, ynseillen viattomuudellensa:
"Että vielä ihan minusta ilkeää Ruususen akka!…"
Minusta joka… Hän jatkoi: "Koko siinä asiassakin olen vielä niin lapsenhousuissa, jotta entinen eukko-vainajakin sai minua iltikseen narrata, jotta lapsikin saadaan saunankarsinassa ja siinä väärässä uskossa olla jökötän vielä tänäkin päivänä."
Hän oli valmis aivan vannoen vannomaan sen todeksi.
"Niin jotta joko lyödään kauppa lukkoon?" tenäsi hän reilusti jalkaa polvella heiluttaen.