"Ka… Jos nyt siinä uskossa olet ja pysyt niin…" tapaili Kaisa ollen aivan sekasin.
Niin jatkettiin. Leskinen vannoi viattomuutensa moneen kertaan.
Mutta siitä oli hänelle nyt se vahinko, että hänen ei sopinut jäädä
Kaisan yövieraaksi. Pois piti lähteä että siveys olisi ihan todistettu.
Kartanolla mennessään hän vielä puhua huuteli.
Ja sen huutelun kuuli Pekka. Mustasukkainen veri kuohahti. Näin, paljain kintuin oli hän juosta piilostansa Leskisen niskaan.
"Niin jotta maltahan sinä Leskinen!… Kunhan minä vaan ennätän päästää luonnon irti!" puri hän synkkänä hammasta. Sitä pukuasiaansa hän lie sillä luonnon irtipäästämisellä siinä itse asiassa tarkoittanut.
Mutta malttoi hän toki siinä tappeluasiassa nyt mielensä. Sen sijaan hän kiihkeämmin halusi nyt lähteä yöjalkaan.
Sokea oli hänkin jo rakkautensa tähden.
XIV.
Oikeastaanhan nämä yöjalka-asiat olivat pohjaltansa saloelämän ihaninta ja parasta. Niissä sykähteli sittenkin esi-isien vanha elämän runous hellimpänä, luonnollisen koruttomana, aitojen, luhtien ja kesäöiden hiljaiseen hämärään verhottuna ja niissä on paras ja puhtain alkuperäinen kautta iki-aikojen ikävöidyn rauhansa saanut.
Ja nyt olikin jo yli puoliyön. Pielisjärven vallesmannikin varustautui jo lopettamaan ryypyttelemisensä ja lähtemään kalastamaan Sikasia Pakarisen tuvasta. Pekka huomasi ajan tulleen ja niin hiipi tupaan. Tiesi hän missä Kaisa nukkui. Kopeloimalla löysi hän sen makuusijan rahtilaisia varten laitetulta puuvuoteelta, kopeloi Kaisan kasvoja ja kuiskasi: