"Miehen käsissä se nyt on ennenkin tommoinen koulu kellistynyt… Niin jotta siinä asiassa ovat jo kaikki taivaan portit selällään…"
Ihan siinä pimeässä supatellessa jo heltyi. Likistäen Kaisaansa vyötäisiltä kuiskasi hän supisten korvaan.
"Niin jotta kun nyt vaan sinä pysyt lujana ja rakastat niin peli on selvä!"
"Ka" lupaili Kaisa, mutta samalla vieläkin kierteli, etsi Pekan korvan ja supisi siihen:
"Eihän tällä nyt vielä mitä niin suurta kiirettä ja hengenhätää ole…
Niin jotta vaikka vähän vuottaisi."
Mutta ei Pekka hellittänyt, vaan etsi taas vuorostansa Kaisan korvan ja tiukkasi varmuutta. Ihan hän jo kiroten sinne korvaan supisi:
"Senkö pirua se tämmöinen asia pitkittäen paranee!… Voi vielä vain siinä venytellessä käydä hullusti!"
Kaisa tuntui aprikoivan, punnitsevan. Rakastunut mies kiihtyi ja heltyi. Kädellänsä etsiä haparoi hän jo Kaisan kasvoista suuta…
Kai se suudellaksensa sitä jo hapuili…
Mutta silloin narahti ovi.