IV
Viime aikoina oli alkanut ilmestyä yhä useampia rikkureita, Lakko tuntui ikäänkuin kuoleva potilas herpaantuvan. Isoperheisillä oli hätä käsissä. Kaikki oli syöty, kaikki myöty. Lakossa oli sama tuntu kuin kuolevassa raukeus kuoleman edellä.
Mutta taas ja taas ilmestyi viimeisiä elonmerkkejä, epätoivoisia tavallaan. Lakossa yhä pysyvien ja työhön palanneiden välit kiristyivät. Oli kuulunut jo uhkauksia. Oli yritetty jo väkivaltaisuuksiakin. Tehtaan puolesta oli senvuoksi hankittu lisää poliisivoimaa.
Mutta se oli yhäti katkeroittanut jyrkimpien mieliä. Moni nuori oli menettänyt malttinsa. Uhkaukset kävivät yhä julkisemmiksi. Jos siis yhtäällä, jopa pääasiassa, kaikki herposi kuten kuoleman edellä, niin jännittyi sensijaan toisaalla kaikki entistäkin kireämmäksi, jopa aivan äärimmilleen.
* * * * *
Ei tuulenhenkäystäkään. Päivä tuntui yhä kuumenevan.
Annan luota lähdettyään oli Juho Kokko kävellyt pitkin tehtaan pölyisiä pihoja ja kujia ihan ilman määrää. Annan äskeinen ilmoitus Ameriikkaan-menosta tuntui tyhjentäneen häneltä maailmasta loputkin. Eivät vielä koskaan ennen olleet tehdaspihat tuntuneet hänestä niin elottoman autioilta kuin nyt. Ei hän tajunnut nyt tehtaan kosken jymyäkään. Jossain hääri miehiä kivilouhimossa, mutta ei hän sitäkään kuvaa aistinut muuta kuin epäselvästi: Oli kuin tuo kuumuudessa ahertava miesjoukko olisi huojunut siellä työnsä tahdissa verkkaan, kuten kuumuuden savujen läpi himmeästi häämöttävä kuva.
Niin saapui hän kosken yläpuolelle jokirantaan, "möljän" luo. Siinä pari miestä purki lastia kalkkiproomusta. Kuuma ilma oli harmaana kalkinpölystä. Virran aalto loiskahteli joskus proomua vasten. Nostoranan rautahaalain ja vitjat rumahtelivat, ja miehet, kalkista valkoisina kuin myllärit, huutelivat haalaimen täytettyään lapioihinsa nojaten ranan hoitajalle pitkää, puhuvaa:
"Hiiii-jop!"
Siihen laiturille, eräälle pölkylle, istahti Juho Kokko ja jäi ääneti katsomaan miesten työtä. Tehtaan jyminä kantautui tänne entistä tummempana, ja sen raskasta voimaa lisäsi etäisen kosken jykevä, tasainen pauhu. Ohi kulki muutamia lakkolaisia, nuoria miehiä. Eräs niistä soitteli hanuria. Pysähtyivät hetkeksi, katsoivat.