"Rikkureita!" äänsi sitten hanurin soittaja, Aapo Pusa, tarkoituksellisesti.
Mutta eivät nuo sen enempää. Lähtivät ääneti jatkamaan kulkuansa, ja
Juho Kokko istui olojansa.
* * * * *
Mutta proomun kalkkilastia purkavat miehet olivat kuulleet äskeisen "rikkuri"-sanan. Uhkaukseksi he senkin käsittivät. Olot olivat jo niin kireät.
Ja niinpä he alkoivat epäluuloisina katsahdella siinä rannalla pölkyntyvellä istuksivaa Juho Kokkoa. Kai se on siinä jonain lakkovahtina. Sehän on niitä lakon johtokuntalaisia. Kauan aikaa he kuitenkin olivat vaiti.
Mutta lopultakin pakkasi johtamaan puheisille. Juhon olo ihan jo harmitti. Oli levähdyshetki, Nostoranan vipu heilui höllällä nuoransa varassa. Kuului vain puisten väkipyöräin kuiva natina ja kitinä.
"Mitäs se Juho Kokko?" virkkoikin lopulta Antti Närhi tupakkaa siinä pannessaan.
Juho ei vastannut hyvään toviin. Hänen sairaalloinen ajatuksensa oli kiintynyt siihen höllällä vaappuvaan ranan vipuun ja pyörien natinaan. Se natina kun muistutti sitä äskeistä hiilikärrien pyörien lotinaa ja lompsetta. Juhon äänettömyys lisäsi miesten epäluuloja.
"Vahtii… urkkii!" arveli silloin jo lopulta proomun hoitaja Taavi
Uski. Ihan Juhoa härnätäksensä hän sen, muka muille puhuakseen, arveli.
Ja Juho loukkaantuikin siitä urkkimissanasta. Hän aikoi jotain sanoa, mutta ajatus oli niin raukea ja kaikelle turtunut, että ei tullut suoraan sanotuksi. Sensijaan hän alkoi, tosin kuin vastaukseksi, puhua niistä nostoranan vivun pyöristä ja muusta. Hän tapaili: