"Että työtä tekee!… Pahus!… Työttäkö luulet näin kylmässä maassa elettävän!"
Se oli ilmi vihaa, riitaa.
"Elä suutu", virkistyi Juho Kokko ja yritti puhella:
"Minä olen tasan viisineljättä vuotta tehdasta palvellut, mutta…"
"Elä pölötä!" keskeytti Uski kiivastuneena lapio kädessä jotain puuhaillen ja toisti ynseänä:
"Viisineljättä!"
Ihan hän viskasi lapionsa kalkkiproomuun, niin että pehmeä, kuiva kalkki tupsahti, ja jouduttautui panemaan taas nostoranaa käyntiin.
Mutta Juho Kokko alkoi painua entiseen raukeuteensa. Joku ylimalkainen mielenmasennus valtasi hänet taas. Kuin itsekseen puhellen hän tapaili:
"Mutta mitäpä näistä kinoista… Mikä kerran lotisee rikkinäisenä, se särkyy ja romahtaa kerran kuin itsekseen, ja sen alle voi voimakaskin sortua!"
Mutta taas he käsittävät sen salaperäiseksi uhitteluksi. Uski kiivastui: