"Sillä jos kerran pulukyyhkysetkin tekevät pesän vaikka vanhaan kenkärajaan, niin ei se ole silloin mies eikä mikään, jos ei — ainakin rahan lellipojaksi päästyään — kerran elämässään kuherra ja täytä sydämensä aivoituksia."
Hän oli unohtaa jo ruuan herkullisuudenkin ja lisäsi:
"Sillä me emme tiedä, milloin se kuolema kolkuttaa… Niin että jos me emme ajoissa toteuta sydämemme aikomuksia ja tyydy vaikka kenkärajaan, niin ne meidän sydämemme aivoitukset pannaan käyttämättöminä kenkärajaan. Ja silloin se on jo myöhä."
Emäntä oli sisällisesti aivan itkeä. Niin se nyt puhe hellytti. Hän tapaili:
"Ka… Etsikkomme aikahan meidän kaikkien täytyy tuntea… Ennenkuin kirves pannaan puun juurelle."
* * * * *
Mutta nyt huomasi Jönni, että hänen on paras lopettaa aterioiminen, sillä kaikki astiat olivat jo kertaan tyhjennetyt. Hän nousi, varustautui loppuotteeseen aivan syöneen voimilla, pyyhkäisi suunsa ja äkkiä alkoi:
"Sitähän minä tässä oikeastaan asiaa lähdin… Kun se agronoomi siitä puhui."
Emäntä arvasi, aivan nöyrtyi. Jönni jatkoi:
"Sillä tehtävähän se kuitenkin on. Sekin teko!"