"Ja alkaessa ei ollut muuta kuin kaksi kättä ja niissä viisi näppiä kummassakin. Kunnes sitten lotterissa työnsi lykyn."
Oli häntä siis onnistanut, siunannut. Hän tunnustikin sen, puhellen:
"Sillä kun se todellakin rupeaa siunaamaan, niin se siunaa surkeilematta. Sillä Herrakaan ei siunaa ihan omistaan, vaan toisen taskusta toiselle. Niin että Herran siunaus on niinkuin kaksiteräinen miekka."
Ei emäntä jaksanut nyt mitään syvällisiä tutkia ja käsittää, vaan myönteli nöyrästi:
"Kunpa vain osaisimme itsekukin sen miekan alle oikein ja taidolla asettua. Niin ei olisi itkua eikä kipua meillä."
XII.
He olivat jo sopineet asian valmiiksi. Emäntä kuitenkin lykkäsi kihlauksen ensi sunnuntaiksi. Perheessä näet noudatettiin visusti vanhoja hyviä tapoja. Vanhempien, jos olivat elossa, piti olla tyttärensä kihlajaisissa, ja ennen ensi sunnuntaita eivät vanhukset, isä ja äiti, ehtisi tulla.
Ja Jönnille se sopi nyt hyvin. Hän laski ehtivänsä tällä välin päättää ensin morsiamensa Liisan myöntikaupan, sitten koskenmyöntikaupan ja vahvistaa talon ostokaupan. Ehkäpä vielä ehtivät arvioida metsänkin, ja niin on sekin kauppa lukossa. Hyvästellessään hän vielä vannotti uuden morsiamensa, peräten:
"Niin että sitä minä vieläkin tässä arvelin… Että kyllä kai se puumerkki pitää?"
Ja morsian myönti sen nöyrästi ja puhui taas sanan uskonasioistakin. Mieli kun nyt oli niin herkkynyt, niin siksi hän niistä asioista sanasen sanoi.