"Kauppaneuvos Lumperikin jo ennusti minulle, että minä en kuole ennen kuin on miljoona taskussa."
Ja kun hän nyt muisti sen turhan hätänsä kuolemaa pelätessänsä, niin hän puheli:
"Minä jo silloin sanoin sielulleni että: Sielu! Elä ole niinkuin vasikka, joka jo ensimäisen paarman pyrähtäessä nostaa häntänsä pystyyn, vaan ota itsestään Jönnista esikuva ja seiso selkäranka lujana."
Hän uskoi nyt kohtaloonsa ja vakuutti:
"Sillä ihminen ei voi kuolla, ennenkuin ikä on lopussa ja tilikirjat niin selvät, että meno- ja tulopuoli lyö pennilleen yhteen… Muutoin pitäisi palata takaisin tiliään täyttämään. Niin että sitä olisi niinkuin vasikka, joka paarmaa pakoon syöstessään jättää vasikan-juomansa juomatta, ja sitten huomattuaan palaa ja juo,.. Ja ei ihmissielulle sovi semmoinen… Kahtaanne-kulku."
"Ka", myönsi kyytimies nysä ikenessä ja lisäsi laiskasti:
"Yhtäännepäinhän se kuuluu sillä hollivälillä kestikievarikyyti olevan vielä järjestetty… Niin että siinä on puutteellisuus hollioloissa."
Ja niin ajoi Jönni ruumisarkkunsa kannella istuen Tamperetta kohti. Matkalla he tapasivat Rinnin jo täyskasvuisen pojan, Jaskan, joka oli menossa Jönnille hautaa tilaamaan. He ottivat pojan kärriin, istuivat nyt kolmin ruumiskirstun kannella, niin haudattava kuin haudan tilaajakin. Jaska ei tiennyt kuka Jönni oli, silmäili ruumisarkkua ja puheli:
"On siinä kokonainen Noaakin arkki."
Ja sitten hän johtui puhumaan omista matkoistaan, siitä, että on menossa eräälle vainajalle hautaa tilaamaan. Hän alkoi: