"Tämä maja meillä pitää olla luja, sillä tämä on pitempiaikaista asumistarvetta varten… Ja remontti on siellä vaikea."
Mutta ei mies sittenkään enää tarttunut, vaan alkoi poistua, selittäen:
"Olkoonhan nyt sentään ostamatta. Lapset pelkäävät moista lotjaa."
Jönni oli jo suuttua ja soimasi miestä sen poistuessa, riidellen:
"Sinä lähdet päämäärääsi pakoon."
Mies kääntyi, suuttui Jönnin riitelystä. Sukeutui pieni kina.
"Etkös sinä sitten lähde!" ynseili mies hänelle, mutta Jönni tenäsi, riiteli:
"En… Minä en päämäärääni pakene, vaan ainoastaan muutan maalia…
Että saa uuden kurssin."
Paikalle saapui nyt se Rinnin Jaska. Oli tilannut Jönnille haudan ja puheli:
"Rupesi ensin kysymään lääkärin todistusta, mutta suostui sitten ilman, kun minä sanoin, että se jo haisee." Jönnin mieltä tuo asia, oman ruumiinsa mätäneminen, kiinnitti niin, että hän ryhtyi antamaan neuvoja, millä se mätänemiseltä suojella. Hän puheli Jaskalle:
"Sano että nostavat jääkellariin… Tai panevat vain jäätä rinnan ja vatsan päälle, niin se heittää haisemisen eikä mätäne." Hän neuvoi sitä tosissaan. Mutta Jaska ei ollut niin murheissaan syntisen jätkän ruumiista ja epäsi:
"Happaneehan se kuitenkin… Niin että sama tuo jos jo alkaa." Ja Jönnikin siihen lopulta taipui ja yhä arkkunsa myöntipuuhissa ahertaen myönsi Jaskalle: