"Hänelläkin kyllä… tällä arkussa olevalla vainajalla… oli omat pienet vikansa, mutta kukapas meistä sitten ihan enkeli on."
Mutta ajajan päässä kuvastui vain se pitkä arkku. Taas hän silmäsi sitä ja toisteli:
"Pitkä, pitkä on hylky… Siinä sopii jo sorkkiaan oikomaan."
Ja samaa edelleen. Nyt hän arveli:
"Mutta lähtöpä tuo on hänellekin tullut… Vaikka oli niin pitkäksi virunut."
Nuutinen aivan huokasi ystävänsä puolesta ja toisteli:
"Lähtö!… Lähtö tuli… Ei palaa enää se, joka on näille matkoille joutunut."
Ja niin johtui puhe kuoleman vakavuuteen, sitten kuolinasioihin yleensä. Matkan jatkuessa muisti ajomies sanomista lukemansa kertomuksen Jönnin kuolemasta, myrkyn juomisesta. Hän mainitsi siitä Nuutiselle, ihmetellen:
"Oli siinä luja jätkä. Ryyppäsi limonaadipullollisen ja sittenkin vielä kesti yöhön asti. Ennenkuin raajansa luovutti."
* * * * *