He olivat jo laskeneet Jönnin hautaan, ja pappi alotti toimituksensa. Nuutinen paljasti hartaasti päänsä, kun pappi heittää ropsautti arkun kannelle ensimäisen lapiollisen multaa.
"Maasta olet sinä tullut."
Mutta se arkun kannelle viskatun mullan kolina herätti Jönnin. Hän huomasi olevansa pimeässä. Päähän iski ajatus, että hän on tavallisessa paikassa: poliisiputkassa. Mutta kun hän ei voinut nousta, säikähti hän ja luuli putkassa olevan häkää. Hän luuli olevansa jo pyörryksissä ja siksi ei voivansa enää nousta, ei liikkua. Kauhuissaan alkoi hän silloin huutaa:
"Täällä on häkää!… Poliisi!… Poliisi hoi!" karjui hän apua. Kaikki kauhistuivat. Jönnistä tuntui, kuin hän haparoisi ja löisi putkan ovea, kun hän jyskytti arkun kantta ja karjui:
"Pellit auki!… Sukkelaan pellit auki!… Täällä on niin paksu häkä, että sormi ei sierameen sovi!"
"Mitä ihmettä tämä on?" siunaili pappi. Nuutinen oli neuvoton. Jönni aivan raivosi:
"Sukkelaan!… Sukkelaan pellit auki…' Tahi täällä piru ottaa!" karjui hän arkussa kuin peto.
"Se oli valekuollut", hoksasi silloin pappi ja käski haudankaivajan hypätä hautaan ja pujottaa nopeasti kantoliinat takaisin arkun alle, että voi nostaa ylös. Haudankaivaja puuhasikin jo haudassa kuin tulipalossa, pujotteli liinoja. Jönni yltyi jo kiroilemaan, potki "putkan seiniä" ja löi nyrkillä "ovea".
"Saatanan poliisi!" kiroili hän kiukuissaan.
"Elä huuda! Kyllä täältä vielä pääset", komensi jo haudankaivaja liinoja jouduttaen. Jönni siitä vain yltyi ja uhkaili: