"Tiedänhän minä sen, että kyllä täältä, mokomastakin putkasta, aina pois pääsee, vaikka karkaamalla, jos ei ole häkää, mutta nyt on häkää! Kuin helvetissä!"
Mutta jo olivat liinat kunnossa. Nostettiin. Arkku kohosi keinuen,
Jönni siitä hätäytyi lopen ja raivosi:
"Se jo keinuu…. Koko selli heiluu jo silmissä!… Poliisi!… Paholaisen laitos koko tämä poliisitalo!" kiroili hän. Saatiin arkku ylös. Tulisella kiireellä väännettiin ruuvit auki ja avattiin kansi. Jönni nousi, silinteri yhä päässä, arkkuunsa istualleen ja katsahteli kuin älytön. Ensimäisenä pääsi silloin Nuutiselta karkea:
"Jönni p—kele!… Sinäkö se taas!… Kannatit, ruoja!"
Mutta Jönni ihastui oitis Nuutisen nähtyään.
"Ka!… Nuutinen!" pääsi häneltä. Hän unohti sen ilon takia kaikki, kömpi pois arkusta ja peräsi Nuutiselle oudostellen:
"Mitenkäs sinä, Nuutinen, olet tänne joutunut?"
Sillä ei hän tuon jälleennäkemisilon takia ollut ehtinyt huomata sitäkään, mitä oli ollut tekeillä. Hän jatkoi, puheli Nuutiselle kuin tavallista asiaa viattomasti selittäen:
"Minä tässä vähän… kun sattui sopiva sakki, puliveerasin ja kuittailin olutta, niin ovat tainneet taas minut korjata talteen."
* * * * *