"Et sillä vielä lennä… Rikkauksillasi et taivaaseen lennä. Ei sitä niin ylettömästi ole", riiteli hän tappiostaan ja Jönnin ylpeydestä harmistuneena. Ja touhuten rahan vaihtoon lähtöä hän tyynenä muljoilevalle Jönnille ynseästi jatkoi, torasi uhittelevaa:
"On niitä nyt suurempiakin rikkaita nähty, mutta eivät ne rahan päältä ylpisty. Mutta jätkästä tulee jo tuhannen takia öykkäri."
Hidaspuheinen Jönni ei nyt olisi viitsinytkään hänen kanssaan tavallisesta asiasta suoranaisesti riitasille ruveta. Raha paisutti. Sen sijaan hän riiteli kautta rantain, kuin toisesta asiasta toraten. Kun näet Liisa viipyi rahanvaihtomatkalla, niin hän palattua sille ihan kuin tosi harmissa torasi:
"Se on kehnoa", riiteli hän, "että ei saa kontanttiaan rikotuksi, vaan pitää odottaa ja aikaa hukata!"
Se oli sitä heidän välillään jo vuosikausia jatkuneen omituisen kinan jatkoa. Molemmilla oli nyt jo tosi torat käsillä:
"Kuolla sitä rikkaankin pitää!" rähähti Liisa jo, taas siihen asiaan johtuen — ties miten.
Mutta Jönnikin oli pisteliäällä päällä. Makkaraa rikkaan miehen eleillä taskuunsa työntäen hän siitä Liisan kuolemapuheesta johtui häntä pistelemään makkarakaupalla, sillä, että Liisa möi härän lihasta ja härän suolista tehtyä n.s. härkämakkaraa, jota itse valmisti.
"Se on rikkaan kuolema toista", alkoi hän verkkaan ja jatkaa jätkytti:
"Makkarakauppa, Liisa veikkonen, on vasta pikku kauppaa. Niin että siinä kaupassa on porvari ainoastaan se joka syö, vaan ei se joka myö."
Liisa oli harmista haleta. Kasvot vihasta punaisina hän rähähti kiivaasti: