"Luuletkos sinä sitten ylösnousemisessa tuhansien auttavan!"
Ja niin erosivat he nyt aivan vihamiehinä. Vielä Jönnin poistuttuakin Liisa siinä makkaroitaan läjään kasaillessaan Jönnin ylpeydestä ja tuhatmarkkasmahtavuudesta harmistuneena itsekseen ääneen ynseili:
"Lossaa olla… Vaikka ei vielä rikas eikä mikään, niin jo lossaa!"
Mutta sitten alkoi hän ajatella ja muistella. Hän oli kuullut Jönnillä olevan arpalipun, joka voi voittaa kaksikymmentätuhatta, ja oitis alkoi nyt mieli muuttua. Ensin hän tuli uteliaaksi, lähti peräämään asiaa toiselta, läheiseltä torieukolta, jonka piti tietää Jönnin asiat. Hän urkki asian viekkaasti, kierrellen, tekeytyi ja ynseili eukolle:
"Ylpeilee Jönni jätkä rikkauksillaan, vaikka ei ole miehellä markkaa taskussa."
Ja eukko tarttui koukkuun. Oli väärin kuullut Jönnin voittaneen ei kaksi, vaan kaksikymmentä tuhatta ja ilmoitti tuon liioitellun tietonsa. Mutta Liisa masentui tappiostaan, kävi sitten kateelliseksi ja ynseili halveksien:
"No ei hän sillä vielä miljoonia keri."
Kateellisuuttansa peittääksensä hän niin ynseästi vihoitteli ja halveksui. Mutta kohta alkoi mieli muuttua. Hän muisti jo kuinka jätkät olivat häntä aina piruuttaneet Jönnillä, sanoneet sen morsiameksi, ja kuinka Jönni oli siihen aina hymyillyt, niin että suu venyi aivan yli naaman.
Ja eikös ollakaan, niin hän alkoi nyt lauhtua Jönnille ja arvella, että jospa tuo nyt niin kävisikin. Ei tuo kaksikymmentätuhatta olisi pahitteeksi, ja Jönni oli hyväluontoinen mies. Sitä asiaa hän siinä kauppapuuhissaan jo vakavana hautoi.
* * * * *