Pirinen katsoi häneen ihmeissään. Mutta nyt hän hoksasi jo kuulleensa vihiä siitä, että poliisit olivat olleet erehdyksissä vähällä haudata maailman terveimmän elävän miehen kuolleen asemesta. Oitis selvisi hänelle asia, ja hän peräsi ihmeissään:
"Häh?… Vai sinäkös se olitkin se sama Lumperi?… Joka nyt jo: lepää Rauhassa ylösnousemiseensa asti?" Jönni myönsi sen, tunnusti jo levänneensä Rauhassa ja lisäsi:
"Mutta onneksi tuli vielä sille armovuodelle aikoinaan keyri… Niin että pääsi vielä rokuliin."
Mutta ei Pirinen ottanut häneltä ristiä pois, vaan lupasi:
"Vie veikkonen koko ristisi hiiteen!… Eläkä nyt vasta enää syntiä tee, niin että joudut toistamiseen semmoiselle tielle." Hän suhtautui jo Jönniin aivan osanotolla ja puheli hänelle vakavana:
"Se on Herra sinut kuolleista herättänyt. Elä nyt enää riko." Jönni oli jo heltynyt koko asiasta ja Pirisen hurskaista neuvoista ja oli vakaalla mielellä. Pirinen nyt lohdutteli, puheli hurskaasti:
"Herra kyllä armossaan johtaa meille kuolemankin elämäksi ja hyödyksi."
"Ka", myönsi Jönni ja huomattuaan Pirisen puhuneen oikein hän vilpittömästi puheli:
"Olihan siitä sekin hyöty, että sai nyt rahan puutteeseen satuttuaan työtä… Niin haudankaivussa kuin ristityössäkin. Niin että ei siinä Herran armossa vikaa ole."
Se tuli aivan kuin itsestään rehellisenä tunnustuksena, kiitollisuudesta, kun oli työtä saanut. He erosivat hurskain mielin kumpikin, ja Jönni lähti nyt kantamaan ristiänsä, ensin yömajaan ja sitten sieltä Helsinkiänsä kohti. Yömajaan risti olalla rientäessänsä hän kohtasi ajuri Purusen, joutui sen kanssa juttusille ja selitti: