"Sinä, Jönni, et kuole, ennenkuin on miljoona, jos sinä spekuleeraat ja et juo. Yksi miljoona sinulla on."
Jönni kuunteli kuin härkä ja katsoa mulkoili vain ukkoon.
"Vai mitä, Jönni?" jatkoi ukko Lundberg, kun Jönni vaikeni.
Ja silloin täytyi Jönnin hakea sanat. Hän käväisi sylkäisemässä, ja kun ei kyennyt käsittämään, mitä se ukko Lundberg häneltä sillä kysyi, niin hän siinä, kuten pulassa, sen Grönqvistin talon suuruutta kehuskellen vastaili:
"Ka sitä minä tässä vain arvelin… Kun kauppaneuvos siitä Rönkvistin talosta puhui… että siinä talossa se on tiili toisensa päällä."
Mutta miten ollakaan, niin hän lähti ukon luota kuin uutena ihmisenä. Hän päätti noudattaa sen neuvoa, ostaa maalta maatilan. Hänessä sai vallan ahneus, rikastumisen himo, ja se himo kiihtyi sitä mukaa kuin hän koki ja yritti arvostella, miten paljon rahaa on miljoonassa. Ensin hän tosin aikoi ostaa torpan, kuten ukko Lundberg oli kehoittanut, mutta sikäli kuin miljoona-ajatus hänessä paisui, paisui myös halu. Hän ei enää tyytynyt pelkkään torppaan, vaan haaveili taloa, ensin pientä, sitten suurta, lopulta jo uneksien hyvin isosta. Hän alkoi jo kitsastella toisten jätkien suhteen, kartella etteivät ne pääsisi häneltä ryyppyjä tiukkaamaan.
Ja niinpä nytkin, kun hän istuksi satamassa tavarapakalla, saapui
Riekki jätkä, rupesi viinojen toivossa hyväksi ystäväksi ja hellitteli:
"Pistoovaatko, Jönni? Häh?"
Mutta Jönni tekeytyi kuin ei olisi kuullut, kaivoi makkaran taskustaan ja varustautuen sitä haukkailemaan puheli muka viattomana, asiasta päästäksensä:
"Ostin hallin makkaraa vaihteeksi, niin… sattui hallissa Pollarin
Jori ja kysyi että tiedätkö sinä, Jönni, että Ramperin Kössi otti
Polarikseen pestin Marseljeesiin ja niin se poika meni?"