Ja silloin hän, aina ärtyisä ukko, raivostui Jönnille ihan tavallistansa ylettömämmin, ties miksi. Äkeällä päällä ollessansa hän yleensä kiukutteli koko konttoriväellensä, mutta varsinkin emännöitsijällensä, Emännöitsijä taas oli ikänsä talossa palvellut ja tunsi ukon. Kun muu väki noiden ukon kiukuttelujen aikana aivan hiipi varpaillansa, niin riiteli hän rohkeasti, jopa usein tiukastikin vastaan, ja ukko oli silloin aina kiroillut kaikkia naisia ja manannut emännöitsijän vastaan-riitelyistä:
"Tuommoisia ne naiset ovat."
Siksi hän olikin sanonut pysyvänsä niistä erossa, elävänsä vanhanapoikana. Nyt hän oli alkajaisiksi konttorissa kiroillut Jönniä, ja konttoriväki oli arvannut jatkon tulevan heidän osalleen ja he tekivät työtä kun kuumeiset. Hiljaa, niin että kuului vain kynän rapina.
Ja sitten oli ukko purkautunut emännöitsijälle ja oli kehkeytynyt riitaisuus, jota oli jo kestänyt oikeastaan lähes kaksi päivää. Ukko oli ärtynyt ja riidellyt ruuastakin, ja emännöitsijä kiihtyi siitä suorastaan tiukaksi ja uhitteli kuin omalle miehellensä.
"Se on sinun syy. Kaikki on sinun syy", kiukustui siitä ukko riitelemään ruokapöydässä umpimähkään ja tenäsi:
"Että kaikki on talossa nurin, se on sinun epäjärjestyksesi syy."
Emännöitsijä oli aivan punaisena uhmasta ja uhitteli vastaan:
"Nähdäänhän kenen on syy!" Hän uhkasi jo erota talosta, ei tosissaan, vaan riidelläkseen ja uhatakseen, poistui keittiöön ja päivitteli siellä ukosta palvelijoille vihaista:
"Niin tää nyt vasta isäntä on! Alkaa jätkän juoksuista kiukun!"
Mutta silloin lennätti hänelle konttoristineiti sanomalehden, jossa kerrottiin Jönnin kuolema, ja supisi tulisella kiireellä asian. Emännöitsijä silmäili lehden, ylvästyi voitostansa ihan muhkeaksi ja semmoisena viedä ryöhyytti voitokkaana lehden ukon eteen ruokapöytään ja aivan ilkkuen ilmoitti:
"Lukee nyt! Kuollut tuo on koko jätkä."