Ja sitä menoa ylpeänä ja ynseänä takaisin keittiöön. Yksin jäänyt ukko silmäili kertomuksen ensin nopeasti, luki sen sitten hyvin visusti ja aivan jäi miettimään.
Ja miten ollakaan, niin hän heltyi kaimansa kuoleman johdosta. Varsinkin kun se oli kuollut niin surullisella tavalla, myrkytykseen, kauheita kipuja kärsien. Hän tutki ja tutki kertomusta siinä ruokalautanen edessä, ruokaliina ryntäillä.
"Ai-jai!" puheli lopulta itsekseen, tyyten sulaneena. Hän leppyi jo emännöitsijällekin, hoihki sille keittiöön:
"Jenny Susanna hoi!" hoihki hän, mutta emännöitsijä oli nyt voitostansa ynseä ja ylpeä, ei ollut kuulevinaankaan kutsua ja saapui vasta tovin kuluttua, silloinkin muka muulle asialle.
"Tämä on surullinen kuolema! Yksi kauhea ja surullinen kuolema", puheli silloin lopen sulanut ukko, mutta vaimon sitkeydellä jatkoi emännöitsijä nyt jo teennäistä ynseänä oloansa, asetteli astioita kaappiin, ei ollut ukon puhelua kuulevinaankaan ja ynseili:
"Rouva teidän pitäisi ottaa, kauppaneuvos, niin oppisitte olemaan turhista suuttumatta", ynseili hän vain. Ukko oli sula kuin vaha. Hän huokasi ja lupaili nöyränä:
"Ei, Jenny Susanna. Minä ei ota koskaan frouva!"
Hän aivan huokasi, korjasi ruokaliinan paremmin ryntäillensä ja varustautui leikkaamaan paistia.
Mutta samassa riensi konttorineiti ja ilmoitti sulhastaan tapaamaan tulleesta Kourun leskestä:
"Täällä on eräs rouva Kouru, joka tahtoo tavata kauppaneuvosta."