Ja hän lupasi nyt maksaa Jönnille eläkkeen, kymmenen markkaa kuussa, ja varoitti, ettei Jönni nyt enää sotkisi itseään ja häntä toisiinsa. Hän huomasi sen "sotkeutumisen" johtuneen hänen nimensä väärinlausumisesta ja selitti:
"Minun ja sinun välillä on ero."
Ja hän selitti:
"Se ero, että Lundberg ja Lumperi… B ja d on erona meidän välillä."
Jönni kuunteli visusti ja jykevänä kuin hirsi. Ukko kävi niin toverilliseksi, että alkoi jo kertoa siitä oudosta morsiamensa ilmestymisestä, vieläkään tietämättä sitä salaisuutta, että Jönni oli hänelle tuon lesken suloistuttanut. Hän alkoi:
"Minulle siinä eräs… hullu vaimoko lie ollut… Morsiameksi riiasi."
Mutta se oli Jönnille arin asia koko jutussa, se, että hän oli ollut niin lempeillä retkillä. Vanhanapoikanahan hän sitä ujoili toisen vanhanpojan edessä ja vielä enemmän muista hyvin ymmärrettävistä syistä. Hän mulkoili epäluuloisena, kierteli, puheli:
"Ka, se on nainen rakkaudessaan sokea." Ja sanatkin ja vertaukset hän löysi ja jatkoi:
"Sokea, niin että miehen lähellä kukoistaa kelle hyvänsä… Niinkuin esplanaadin sireeni, joka kukoistaa lämpimälle, kunhan se vain on lämmintä… Olipa se sitten touko- tai kesäkuun lämmintä."
"Jaa, jaa", mietiksi ukko. Jönni tunsi pelastuneensa. Erottiin. Jönni kävi noutamassa ruumiskirstunsa ja lähti sitä myömään. Talon talonmies oli ollut matkoilla, ei tiennyt Jönnin paluusta mitään. Oli vain kuullut sen kuolleen ja uskoi niin.