Se meni ääneti kuuntelevaan Jönniin. Naukkarinen yskiksi tekoyskän, puhalteli savuja, vaikka ei niitä pätkästä suuhun herunut, ja alentaen ääntään vieläkin tavallisemmaksi ja pätkää sormin laitellen hän jatkoi, valehteli:
"Senkin Tiippanaisen talon osti… Maksoi vajaan kolmekymmentätuhatta, mutta paljaalla metsällä korjasi ensimäisen miljoonansa."
* * * * *
Ja silloin Jönni alkoi höltyä. Hänelle kangastivat vain isot metsät ja miljoonat.
"Ka", puheli hän jo, jatkaen:
"Pianhan se miljoona karttuu, kun se kerran vyörymään rupeaa…
Niinkuin nyt tällekin kauppaneuvos Lumperille."
Niin oli siis asia valmis. Hän maksoi käsirahan, ja nyt Naukkarinen antoi talon osoitteen. Rahat saatuansa hän sitä yhäkin ylisti.
"Siitä sinäkin korjaat vain rahaa!" oli hän aivan innostuvinaan ja nyt jo ilmaisi senkin miten vähän tarvitaan käteistä.
"Ainoastaan kaksikymmentätuhatta kontanttia", kehaisi hän.
Mutta Jönni raapaisi silloin niskaansa ihan vaistomaisesti. Hän jaksoi käsittää, että hänellä oli ainoastaan kaksituhatta ja nyt oli jo niissäkin aimo lovi. Miljoonat tuntuivat jo himmenevän. Hän jo peräsi: