"Miten? Niin että sanoiko se komersrootti, että ainoastaan kaksikymmentätuhatta kontanttia?"
Ja saatuaan myöntävän vastauksen hän tuntui aivanpa vain painuvan entistäkin jykevämmäksi, istui, vaikeni. Hänestä tuntui, kuin olisi hän jo menettänyt ne miljoonat, jotka juur'ikään niin lähellä helisivät. Käsirahatkin, viisikymmentä markkaa, tuntuivat menneen turhaan, kuten veteen viskatut.
Naukkarinen koki vielä yksin puhella puhetta vireille, mutta alkoi lopulta siihen väsyä ja toivoi jo Jönnin lähtevän, että pääsisi hänestä eroon.
Niin jatkui Jönnin pitkä ja jymeä äänettömyys hyvät ajat. Lopulta Naukkarinen ikäänkuin häntä puheeseen, poislähtöönkin herättääkseen äkkiä muun puheensa lopuksi kysäisi:
"No?… Mitäs nyt arvelette kaupasta?"
Ja Jönni heräsikin siihen, tajusi tilansa, mutta salasi raha-asiansa ja vastaili:
"Eipä tässä erikoista."
Sitä sanoessaan hän virkistyi poislähtöpuuhiinkin ja samalla lopetti, arvellen:
"Arvelin vain sitä, että ei se olisi hätäkään elää ja rikastua, jos olisi kylliksi sitä kontanttia."
* * * * *