Ihan hän halveksui itseään, tuli itselleen ja olemukselleen katkeraksikin, sieppasi äkeästi makkarakattilan tulelta, kaataakseen siitä keittoveden pois, ja sitä vihaansa ynseänä ja katkerana halveksuen jatkoi:
"Kuku tässä enää tai kalise, niin et sillä viserryksellä enää jätkää parempaa paulaasi puno."
Nukurin Kaisa myönteli sen todeksi, imeksi nysästä savuja ja lopulta aivan ynsäsi:
"Ja kunhan on mies."
* * * * *
Ja niinpä puhuikin hän nyt jo Liisan puolesta kautta rantain Jönnille asiasta. Oli tullut sen asuntoon, juuri Jönnin murkinoidessa, tupakoi ja kehui kavalasti Liisaa. Jönni ei alussa arvannut mitään. Aika menikin pureksiessa.
"Onhan se Liisa leveä laitos", myönteli hän toki, suu muonaa täynnä.
Kaisasta se tuntui hyvältä enteeltä. Hän alkoi puhella yhä rohkeammin.
Lopulta hän jo, sakeat savut imaistuaan, miltei järkiään meni asiaan,
arvellen:
"Ja menisi tuo sinullakin, Jönni, jo akka… Kun on rikkauttakin siunannut, niin menisi."
Jönni murti ruokaa yhä ahnaammin, hitaasti tosin. Mutta kun Kaisa yhä vain jatkoi, niin hän jo aterian lopulla alkoi aavistaa asiassa olevan rakkauden vireillä ja peräsi:
"Niin että mitä sinä, Kaisa, sillä oikeastaan meinaat? Kun sitä Liisaa nyt noin tunnustat?" Kaisasta tuntui asia silloin jo olevan niin hyvällä tolalla, Jönni siksi valmis, että hän voi ruveta jo suorastaan muka estelemään.