"Mutta sinä, Liisa, et saa nyt enää huikennella ja olla toisen perään."
Ja Liisa aivan kimpaantui ja vannoi:
"Kun kerran tälle iälle olen jo kiusaukset kiertänyt, niin elä luule, että nyt lankean."
Hän aivan ylpistyi siveellisyydestänsä ja kehui, tenäsi:
"En ole horjahtanut… Yli neljäkymmentä vuotta olen jo Herran avulla tanakasti seissyt kaikkia viettelyksiä vastaan."
Jönnikin siitä jo sai halun todistaa siveellisyydestään. Yhä lähtöä puuhaten hän puheli:
"Mutta enpä sitä minäkään horju."
Hän kuraisi vyöremelin tiukemma ja lisäsi:
"Leskeksikin jos milloin jään, niitä siitä saat olla huoleti, että toista en enää sinun virkaasi hoitamaan ota!"
Ja hän aivan heltyi, kuten aina rakkauden asiassa. Kun Liisa siinä hymyili ja hempeili ja puheli sitä ainaista "sanoo", niin hän ruokakuppejaan korjaillessaan puheli: