"Minä uskon uskonasioissa ainoastaan sen, että sittenpähän näkee kun kokee, mutta Hankku sotkee siihen ylösnousemuksen ja Turkin sulttaanin."
Ja niin johtui hän Turkin sulttaanin vaimoasioista omaan asiaansa, peräsi Liisan uskollisuutta ja vakaata aikomusta. Liisa siitä epäluulosta lopulta ihan jo kimpaantui ja milteipä äkeästi äsähti:
"En minä mikään mormooni ole."
Ja Jönni heltyi taas, uskoi ja alkoi sovitella puhettaan:
"Minä vain vakuuden vuoksi."
Ja alkaen rauhoittua hän selitti:
"Naisen rakkaushan näet on yleensä häviävää niinkuin saunan löyly… Kun sitä — löylyä tarkoitan — lyöt, niin sitä on, mutta itsestään ja huomaamatta se myös haihtuu."
Ja taaskin hän vakuutti omaa uskollisuuttansa, vakuutti vilpittömästi, ja mielikin kävi ihan vakaaksi, kun hän puheli:
"Minä olen ankara etsimään."
Valitsemaan, hakemaan oikeaa ankara, hän tarkoitti, ja mieliala vakaana jatkoi: