"Ikäni olen tässäkin asiassa etsinyt. Vaikka se on hitaasti käynyt. Kun ei ole sattunut sopivaa löytämään."
Hän muisteli niitä asioitansa ja selitti:
"Ensin — nuorena arvelin sitä Kipsisen tyttöä, mutta se oli heiluluontoinen. Sitten sitä Kurvan leskeä Maijaa ja sen jälkeen Änkkä-Leenaa, mutta Maija kun oli kierosilmä ja Leena änkytti pahasti, niin eihän siitä mitä tullut."
Eikä Liisa nyt tullut mustasukkaiseksi, vaan puuhasi hellin mielin, ja samoin ilmoitti Jönnikin:
"Mutta kehenkään minä en ole kajonnut."
Viaton hän tunsi olevansa rakkauden asioissa, ja se oli myös tosi. Hän oli nyt varma Liisan uskollisuudesta ja niin lähti matkalle, maatilan ostoon, saapui rautateitse Tampereelle, josta oli vielä pitkät maamatkat Punturin taloon.
* * * * *
Ja täällä Tampereella hän tutustui nyt oitis Antti Pitkäseen. Tästä Pitkäsestä ei taas oltu aivan varmoja mikä hän oli miehiään, yhdet pitivät häntä jätkänä, toiset halunkkina. Hän oli jumalattoman pitkä ja laiha, nimensä mukaan oikea pitkänen. Torilla hän liikuksi väkijoukossa kuin majakka. Kaiken yli näkyi laihan ja pitkän Pitkäsen pää. Hän oli lapsuudestansa lähtien ollut n.s. heikko, juonut sen minkä oli saanut, elätellyt itseään kuin taivaan lintu jollain eikä millään. Joskus hän aherti jätkänä satamassa, toiste valitteli vaikka minkälaisia asioita, hankki viinoja, puuhasi huijarien asioilla, rehellisesti tosin, olematta itse osalla missään. Hän oli itse asiassa vilpitön lapsi kuten Jönnikin, viinan lapsi, pitkä taivaan lintunen, joka on viaton kaikissa teoissansa. Tampereen poliisille hänestä oli aina ollut työtä ja vaivaa aivan sama määrä kun Jönnistä Helsingin poliisille.
Ja niin joutui Jönni hänen tuttavaksensa kapakassa. Pitkäsen pituus ja laihuus kun herätti hänen huomiotansa, niin hän uteliaana kuin lapsi lyöttäytyi hänen seuraansa tervehtien:
"Sinussa näkyy olevan pituutta paksuuden kustannuksella ihan Porvoon metrillä mitaten."