"Ka, onhan tätä", myönsi Antti itsekin, ja niin olivat he tutut ja
Jönni jo kysyi:

"Oletko sinä mitä väkeä? Niin että et suinkaan porvari?"

Ja Antti kertoili nyt niistä monista kirjavista elinkeinoistansa ja ilmoitti:

"Minä olisin jo rikas mies, jos en joisi."

Ja niin johtui hän juttelemaan, kuinka hän oli viime viikollakin eräälle Hattulan talonisännälle, Tahvo Pännärille, neuvonut metsän ostajan, täällä Tampereella toimivan, äsken perustetun Metsäyhtiö nimisen osakeyhtiön, ja kuinka Pännäri oli saanutkin metsänsä sille yhtiölle myödyksi ja maksanut hänelle neuvojaisiksi viisi markkaa ja pullon viinaa. Jönni hoksasi heti, että hänelle on miehestä hyötyä. Naukkarinenhan oli puhunut, että Punturin talon metsällä voi ansaita sadat tuhannet, ja nyt löysi hän Antti Pitkäsen välityksellä tuon samaisen metsänostajankin jo ajoissa. Heistä tuli oitis hyvät ystävät, oikea taivaan lintuspari. Jönni otti Antilta tuon metsäyhtiön osoitteen, juotti häntä ja puheli jo asioistansa, ilmoitti:

"Minäkin olin alkuaan rutiköyhä, mutta sitten rikastuin. Ensin lotterilla kaksituhatta ja kohta sen jälkeen naimiskaupalla kaksikymmentätuhatta, ja nyt se jo menee. On jo iso metsäkin myötävänä."

Sitä Liisan asiata hän sillä naimakaupalla tarkoitti ja niillä Liisan rahoilla ostettavan Punturin tilan metsää sillä metsällä. Hän altistui uudelle ystävällensä, avasi sille sydämensä, kertoili:

"Minä olen ikäni etsinyt. Ensin yhtä ja sitten toista. Mutta minä olen tällä haavaa yksinomaan rikkauden perään." Rikkautta etsimässä, hän tarkoitti. He istuksivat Tampereen satamassa, ja Jönnin mieleen kuvastuivat siellä Helsingin satamat ja torit. Köyhää tämä kaikki täällä oli niiden rikkaaseen runsauteen nähden. Hän aivan kaihoili noita ainaisia olosijojansa, kaihoili kuin lapsi, oli ensi kertaa sieltä poissa. Hän mietiksi hetken, mieli painui muistoista aivan runolliseksi, ja niinpä hän alkoi äkkiä Antille puhella:

"Israeelin lapset söivät mannaa korvessa", alkoi hän. Mutta ei siitä sen pitempää sitä sekoittamatonta raamattua tullut, vaan hän kuin toisin puhuen lisäsi:

"Mutta minä olen aina enemmän sen opetuksen puoleen, että… mikä turulla tulee, sen pitää myös turulla mennä." Toreja, niitä Helsingin toreja ja satamia hän sillä raamatullisella turulla tarkoitti, niistä ja niiden elämästä runoili.