Mutta Punturi ymmärsi nyt lopullisesti asian niin, että Jönni on kauppaneuvos Lundberg. Häntä miellytti se, että tuo samainen kauppaneuvos vielä noin vaatimattomasti puhui arvonimestänsäkin. Ei todellakaan ole ukko ylpeä! Hän aivan heltyi, imeksi nysää entistä väkevämmin ja puheli:
"Ka, eipähän ne arvonimet auta, kun tulee aika Herran eteen astua."
Emäntäkin ja koko väki kuunteli jo hartaana, kuten kirkkoväki. Punturi imaisi savut ja lisäsi:
"Mutta ne pienet rikkaat tahtovat aina sillä arvollaan ja kullallaan loistaa."
Jönniä ylistääkseen hän niin puhui. Ja niin alettiin nyt Jönniä kestitä ja pitää hyvänä, kuten aina upporikasta, talon velkojaa ja ostajaa, jota on jo kauan odotettu. Jönni siinä puhellessa innostui jo kehaisemaan omia satamajätkän olojansa. Kun näet Punturi puhui maalaisoloistansa, taloudestansa, niin hän siihen ilmoitti:
"Meillä siellä kaupungissa sen sijaan vain laivat seilaavat ja lastia puretaan lastin perään, niin että makasiinit vain pieniksi käyvät."
"Ka", ymmärsi Punturi "kauppaneuvoksen" puhuvan omista laivoistaan ja lasteistaan ja lisäsi aivan nöyränä:
"Sitä kun Herra on kelle siunannut, niin sitä on."
Ja talossa elettiin ja oltiin nyt aivan varpaisillaan tämän upporikkaan liikemiehen edessä, miehen, jonka laivat seilaavat ja puretaan lastia, niin että isotkin makasiinit pieniksi käyvät.