Oli päästy kauppa-asiassa jo niin pitkälle, että Punturi näytti Jönnille tilan maita, varsinkin metsiä. Hän kierrätteli parhaimmissa hirsimetsissä ja koki kavalasti kehua.
"Herran avulla on tässä eletty", tekeytyi hän aivan hurskaaksi ja jatkoi:
"Ja sikäli on metsäkin säästynyt, niin että ei ole maa paljas."
Ei Jönni tietysti metsistä suuria ymmärtänyt, mutta tekeytyi sittenkin asiantuntijaksi, ettei Punturi voisi pettää. Herkästi kuten lapsi uskoi hän Punturin kaikki puheet, varsinkin kun mies tuntui hurskaalta. Asiantuntijana esiintyäkseen hän myönteli:
"Onhan tässä puun puolta."
Ja se rohkaisi Punturia. Nyt hän uskalsi jo kehua, valehdellen:
"Ka tuonne satatuhatta runkoa voi olla. Kun tarkkaan lukee."
Sillä kyllä hän itse tiesi, että asia ei ollut tosi, mutta hyvällä omallatunnolla hän voi selitykseksi lisätä:
"Ei ole tullut luetetuksi… Kun ei ole erin myöntihaluakaan ollut."
Mutta Jönni pani sen satatuhatta visusti mieleensä, vaikka kyllä näön vuoksi kiisti vastaan, kehaisten: