Ja silloin agronoomi hoksasi siinä olevan toden tekeillä: hän uskoi kauppaneuvos Lundbergin sittenkin, ilman mitään kursailuja, esittelevän itsensä nyt hänen kanssansa sinuksi. Aivan hän siitä kunniasta kainostui ja tapaili:
"Olen iloinen kunniasta… Minun nimeni on Sulo."
Mutta kun hän oli nuorempi mies ja lisäksi arvoltaan vähempi kuin rikas kauppaneuvos, niin hän heti vaatimattomasti lisäsi:
"Ehkä minä, nuorempana miehenä, saan kuitenkin setää sanoa sedäksi.
Eikä suorastaan ristimänimeltä kutsua."
Mutta Jönni oli jo välinpitämätön kaikesta ja vastaili:
"Sano! Sano vain! Sano sedäksi tai enoksi, mutta pääasia vain että: tittelit pois!" lasketteli hän taaskin samaisen reilun jätkämäisyyden. Agronoomi jopa ihastuikin "kauppaneuvoksen" reilusta vaatimattomuudesta ja oitis lyöttäytyi sen ystäväksi. He ryypiskelivät jo siinä yhdessä, ja Jönni oli jo unohtaa talonkaupatkin. Alussa agronoomi tietysti hieman kainosteli. Sillä vaikka olikin jo heitetty tittelit pois, juotu veljenmaljat, niin sittenkin hän vanhan kauppaneuvoksen suhteen ujosteli. Hän alkoi puhua varovasti. Hän oli talonpojan poika ja koki siis aina esiintyä hienosti sivistyneenä herrana, oppineena ja semmoisena. Siinä mielessä hän nytkin alkoi puheen kysäisten Jönniltä:
"Setä siis on affeerimatkoilla? Talon ostossa?"
Jönni piti jykevästi pulloa silmällä.
"Mitäpäs näistä ahveereista", yritti hän vastata, mutta kun hän siinä keskeytti, niin Punturi hänen puolestaan jatkoi:
"Sitä kun kellä on rahaa, niin sen pitää reistata."