Mutta kyytimies oudostui, sylkäisi, pyyhkäisi sitten suunsa ja oudosti katsahtaa muljauttaen kysäisi:
"Eikö ole pienempää?"
"No etkös sinä siitä saa?" oli Jönni suuttuvinaan, mutta kyytimieskin oli oikea kyytimies ja vastaili nysä ikenessä, ilkeyksissään:
"Saataisiin, mutta ei iletä ainutta ottaa."
Hän aivan nautti siitä viisaasta pistoksestansa. Oli kerrankin saanut herroja pistää aivan häijysti. Mutta Jönni ei sitä erin älynnyt. Oli hyvilläänkin, kun sai siten tilaisuuden näyttää vielä viisisatasensakin, ja kun ei kyytimies siitäkään saanut urakkaa, niin hän jo hoksasi käyttää asiaa hyväksensä, tiuskaisten:
"No ole sitten ilman! Kun ei raha kelpaa!"
Mutta agronoomi riensi avuksi, maksoi omistansa. Ja jos hän olisikin ennen epäillyt sitä, että Jönni on kauppaneuvos Jöns Lundberg, niin ainakaan ei nyt, nähtyään miten isoja rahoja Jönnillä on pikkuasioissakin liikkeellä. He ajoivat taas kyytikärryissä edelleen, vetäjänä laiha koni. Kuorma tuntui olevan moiselle liika raskas, ja kyytimies pani sen tämän ylettömän jykevän jätkän eikä hevosen syyksi ja oli sen vuoksi ynseäkin Jönnille, vaikka vaikeni, salasi ynseytensä. Jo pitkin matkaa oli palvelushaluinen agronoomi kokenut puhua yhdestä jos toisestakin hienosta asiasta, kuten aina tekee mies, joka kokee peittää isänsä hajua. Nyt hän jatkoi. Hän puhui sivistyksestä, puhellen muun muassa:
"Olemme vielä hyvin paljon jälellä siinäkin asiassa… Kulttuurissa nimittäin."
Jönnin sotki lopullisesti se hänelle outo "kulttuuri" sana. Hän peräsi:
"Niin että mitä sinä sillä tarkoitat?" Sitä "kulttuuri" sanaa hän tahtoi tiedustaa, mitä se merkitsee. Mutta agronoomi ei aavistanut sitä, luuli hänen tiedustavan asiaa kokonaisuudessaan ja selitteli, tapaillen: