"Paljonko löisitte pöytään semmoisesta?"
"Jaa", tapaili Kahilainen miettivänä. Hän käsitti kauppaneuvos Lundbergin olevan koskiasioissakin perillä eikä siis yrittänytkään omaksi edukseen turhaa puhua. Sen sijaan hän selitteli:
"Kuten tiedätte, niin hevosvoima arvioidaan nykyään noin sadaksi markaksi teollisuuden palveluksessa, niin että sen mukaan se tekisi Pauhukoskelle tuonne kaksi miljoonaa… jopa ylikin."
Mutta sitä menoaan hän myös jatkoi, selitti:
"Mutta kuten tiedätte, niin ajat ovat nykyään huonot ja epävarmat. Voi kulua vuosikymmeniä, ennenkuin kosken voi realiseerata… uusia tehdasliikkeitä nykyään kun ei uskalleta perustaa, joten siis on otettava huomioon suuret korkotappiot pääomalle."
Jönnin päässä alkoi pyöriä sekaisin miljoonien monet huikeat summat. Mutta oitis kävi hän taas epäluuloiseksi, muljautti ja puheli ynseillen:
"Huonot ajat!"
Sillä se tuntui vain koukulta. Hän jatkoi:
"Se on vain joutavaa päpätystä. Koko se puhe huonoista ajoista yleensäkin. Mutta toiset vain elävät huonolla ajalla, kun ovat huomanneet, että huono aika elättää paremmin kuin hyvä."
Ja kun Kahilaisen silmä vältti, löysi hän lattialle pudotetun konttoristien sikarinpätkän, pisti sen kiireesti salavihkaa mälliksi poskeensa ja sitä menoaan jatkoi: