"Minä olen jo ikäni elänyt ja olen jo nähnyt pirua jos paholaistakin, mutta huonoa aikaa en ole nähnyt… En huonoa aikaa enkä hyvää akkaa. Sillä aika kuin aika."
Kahilainen ihastui kuulun kauppaneuvoksen tarmosta. Hän tapaili vastaukseksi:
"Jaa. Se on totta."
Sillä todellakin hän nyt taas huomasi "kauppaneuvoksen" sanoissa piilevän liikeneron salaisuuden, tarmon, joka ei säiky aikaa, kääntää kaikki ajat omaksi hyväksensä, varsinkin huonon. Hän koki toki selittää:
"Mutta toisen, vähemmän tarmokkaan, lannistaa aika, kun taas toinen lannistaa ajan… sanokaamme sitten, että lannistaa sen puoleen tai toiseen, hyväksi tai huonoksi, mutta kuitenkin itselleen aina edulliseksi."
Mutta sitten hän ilmoitti suoraan, että yhtiön osakasten kesken on jo ennenkin ollut hiljaista puhetta Pauhukoskesta ja että silloin oli arvioitu voitavan siitä maksaa miljoona, sekä tarvittavasta maa-alueesta eri hinta. Jönni ihastui jo siitäkin ja riensi vastaamaan:
"No voihan tuota jo siitäkin alkaa tinkimisen."
Niin alkoi kauppa valmistua. Näin isossa asiassa täytyi kuitenkin hankkia osakkeenomistajat päättämään. Kahilainen lupasi voivansa ne saada koolle jo ensi perjantaiksi ja silloin voidaan kauppa päättää. Kaikki soveltui nyt Jönnille. Talonkauppahan valmistuu edellisenä päivänä. Hän tajusi todellakin olevansa jo miljoneeri, kuten se oikea kauppaneuvos Lundberg oli ennustanutkin. Niissä toiveissa lähti hän nyt luovailemaan edelleen. Poistuessa hänelle kumarrettiin ja anottiin anteeksi, ja hän tunsi jo olevansa täysi pohatta.
IX.
Koskiyhtiön konttorissa oli nyt puuhaa ja touhua kuten kaikkialla Jönnin jälillä. Osakkeenomistajia haalittiin perjantaiseen kokoukseen kutsuin jos kirjeinkin. Kauppa olikin yhtiölle toivottu.