"Minulla sen sijaan on kohta miljoona, jota en tiedä mihin säilyyn panna."
Siitä se alkoi. Eversti huomasi "kauppaneuvoksen" ilmoittavan itsellään olevan sijoitettavana miljoonan liikoja rahoja ja alotti oitis lainailupuheet. Agronoomi siinä vielä rupesi avustamaan.
"Minä voisin lainata sedältä… Minä maksaisin isomman koron kuin pankki", puheli eversti Jönnille. Niin hän kuin agronoomikin luulivat Jönnin tuntevan everstin asiat. Mitenkä nyt ei niin iso liikemies tuntisi kaikkia Suomen liikkeitä, saati niin suurta asiaa kuin everstin miljoonaliikettä. Eivät he siis niitä sen enemmän selitelleetkään.
Ja humalaista, ahneeksi käynyttä Jönniä huikaisikin se iso korko. Hän taipui oitis. Ylvästyikin, kun voi luvata lainan niin isoiselle kuin sotaherralle.
"Paljonko sinä tarvitseisit?" kysyi hän, ja kun kuuli, että ainoastaan neljännesmiljoonan, niin hän kehaisi:
"Minulla olisi vaikka miljoona… Pari päivää kun vain odotetaan, niin että saadaan puumerkit paperin päälle."
Ja niin oli eversti pelastettu. Hän oli onnellinen ja tilasi samppanjaa ja kaviaaria, ja nyt alkoivat oikeat miljoonamiesten juomingit ja ylensyömingit ja kaikki mikä rikkaiden asiaan ja menoon kuului. Alettiin jo sopia ja tinkiä koroista.
"Kuusi korkoa minä maksaisin sedälle", alkoi eversti sen asian itse, mutta Jönni vaati tiukasti seitsemää.
"Seitsemän tai sitten: sapaas!" tenäsi hän. Eversti koki pitää puoliaan, selitteli, että ei kannata niin paljoa maksaa, sillä liike-elämän pääehtona on huokea korko, selitteli hän. Hän tehdä tuhersi laskuja paperille, näytti niitä Jönnille ja selitteli:
"Jos setä suvaitsee."