"Minua ei nyrjäytetä!" Ei kaupassa petetä, tarkoitti hän ja kehaisi:
"Minä käyn omallani kauppaa."
"Suokaa anteeksi." Ja epäluuloinen ja ahne Jönni kinasi ja riiteli aivan vihaisena, ja Pekuri kumarteli ja pyyteli ja selitteli, että myöjä on suuressa rahapulassa ja että siis sopii nyt sen köyhyydellä hyötyä. Jönni suuttui tuolle myöjällekin — s.o. itselleen —, oli todellakin valmis rikastumaan sen köyhyydellä, omalla köyhyydellänsä, ja sadatteli siis myöjää — itseänsä:
"Semmoisen miehen, jolla on rahapula, ei olisi pitänyt alunpitäinkään lähteä talonkauppoihin, vaan pysyä jätkänä!"
"Suokaa anteeksi."
Mutta ei aikaakaan niin Jönni jo osti tuon oman tilansa, maksoi siitä satakymmenen tuhatta, eli siis ainoastaan kymmenentuhatta enemmän kuin oli itse samasta tilasta muilta vaatinut. Ne kymmenen liikaa tuhatta jäivät tietysti välitysliikkeen hyväksi.
Niin oli sovittu kauppa sikäli valmiiksi, että Pekurin oli määrä tulla ensi perjantaina allekirjoittamaan kauppakirja omistajan — Jönnin — puolesta. Hän laski siksi saavansa jo tuon tilansa metsästä rahat metsäyhtiöltä. Niillä rahoilla hän varustausi ostamaan sitten tuon samaisen tilansa.
"Minulla on kaikki kuin hyllyllä", kehaisi hän rahoistaan Pekurille, sopiessaan että maksaa perjantaina. Ei hän osannut aavistaakaan, että hänellä ovat maatilatkin kuin hyllyllä, s.o. päälletysten, eikä huiskinhaiskin ja vieretysten kuten muilla, epäsäännöllisillä liikemiehillä.
"Minä olen liikeasioissa järjestyksen mies", kehui hän Pekurille jäähyväisiksi. Ja kun agronoomi ennen virkamatkalle lähtöänsä vielä pistäysi hotellissa "kauppaneuvos"-setää tapaamassa, niin Jönni alkoi sille näistä uusista kaupoistansa. Häntä harmitti Pekuri, se kun oli niillä kavalilla kumarteluillaan aikonut häntä pettää. Hän alkoi siitä miehelle harmistuneena selittää agronoomille asiaa, alkaen:
"Pekuri tässä kävi ja yritti." Pettää yritti, aikoi hän selittää, mutta ei siitä sen valmiimpaa tullut, vaan hän käänsi ja kehaisi: