"Minä sanoin hänelle heti, että: minä käyn omallani kauppaa."
Ja siinä olikin sikäli totta, että hän, kuten lukija on jo huomannut, osti omaansa ja ainoastaan vierasta möi. Agronoomi ei tiennyt kaupasta mitään, ei siis ymmärtänyt mitä Jönni tarkoitti, ja peräsi siis:
"Jaa mitä, setä?"
Mutta Jönni lauhtuikin jo Pekurille. Häntä näet laiskotti nyt se eilinen ylellinen elämä. Ei hän nyt siis viitsinyt olla Pekurille suuttunut, ei selitellä, vaan käänsi kuin toiseksi ja selitteli veltosti:
"Eipä tässä mitä."
Haukotutti. Haukoteltuaan hän jatkoi:
"Ostotuulella tässä vain olin ja kasasin jo tavaraa tavaran päälle", kehui hän niistä maatilojensa ostoista ja niiden tilojen luvusta.
Ja Pekurikin oli tyytyväinen. Siitä kymmenentuhannen voitosta tuli toinen puoli hänen, toinen liikkeen osaksi. Ei hän ollut koskaan moista saalista vetänyt. Hän riemastui niin, että panttasi polkupyöränsä sadasta markasta ja piti ystävillensä isot pidot, joissa pidettiin monta innostunutta puhetta liikeneron kunniaksi.
"Ainoastaan kansallisen liikemiesluokan luominen voi tämän rakkaan isänmaamme pelastaa", puhui eräskin ja jatkoi innoissaan:
"Ja kuinkahan tavarankasaajiksi meitä liikemiehiä haukutaankin, niin muistakoot ne ilkeät haukkujat myös sen totuuden, että niiden korkeiden tavarakasojemme vierellä on hyvä elää, ja että me myös joskus riepoitammekin, emmekä aina vain kasaa."