Ja he huusivat monikertaisen eläköönhuudon myöskin suurimmalle tavarankasaajalle, maatilojen päälletysten pinoojalle, poissa olevalle Jönnille. Ja Pekuri ei voinut huomenna lähteä päättämään Rumpuliinin kanssa sitä Ala-Pitkän talon kauppaa, kuten oli määrä — ei voinut, koska hänen polkupyöränsä oli pantissa ensi perjantaihin asti, jolloin hän sen voi Jönnin rahoilla lunastaa ja suorittaa tuon Rumpuliinin asian.
* * * * *
Ja yhtä rennosti eli Jönnikin nyt, taas satatuhantisen liiketoimilla ansaittuansa. Hän tilasi vieläkin pullon samppanjaa. Agronoomista tuntui, kuin hän käyttäisi "kauppaneuvoksen" vieraanvaraisuutta liiaksi hyväkseen, ja niinpä hän jo sitä samppanjan ostoa esteli.
"Sedältä menee paljon rahaa", puheli hän. Mutta Jönni oli oikealla miljoonamiehen päällä ja kehaisi:
"Sitä pitää miljoona ei ainoastaan koota, vaan myös riepoittaa… Ettei taapeli nouse liika korkeaksi."
Ja niin he taas ryypiksivät ja puhuivat nyt miljoonista yleensä. Agronoomi arveli, että miljoonakin on helppo menettää, mutta Jönni, joka oli nyt reilulla tuulella miljooniensa vuoksi, kehaisi:
"Ei veikkonen."
Ja hän ylpeili:
"Miljoonan menettäminen on vaikea asia, sillä se on ensin ansaittava…
Ennenkuin kykenee sen menettämään."
Ja taas se tuntui agronoomista erinomaiselta, ja Jönni nousi hänen silmissänsä kuin torni. Mutta Jönni juopui ja jatkoi reilusti. Hän ei surrut, puheli: