Kuitti, niin juuri! Omaan viisauteensa hukkuu maailma, sitä se tarkoittaa, huomattiin. Omaan viisauteensa sotkeutuu ihminen ja joutuu turmaan, jos siihen luottaa.
»Sillä ei mitään asiaa voida ymmärtää ja ratkaista viisauden, vaan uskon avulla.»
Niin puhui ja lohdutti Sakari, ja hänen kylvämänsä siemen iti hiljaa, ja alkoi nousta oras, ja odoteltiin laihoa. Käsitettiin jo, että koskapa esimerkiksi voisi värisokea viisauden avulla saada selvän, onko joku väri valkea vai musta? Ei koskaan.
Ja hiljaa kuin hiiret, teki Sakarin herättämä väki nyt paimenensa vuoksi työtä Jussi Punnitun ehdokkuuden hyväksi, kilpailivat vallesmannin lähettiläiden ja puoluelaisten kinterillä kaikkialla, Punnitunkin tietämättä, nöyrinä, ahkerina, ja asia näytti lupaavalta. Puuhattiin ja touhuttiin molemmin puolin kiihkeästi, kuten aina asiassa, josta riippui valtion olemus ja koko kansan elämä.
Ja niin alkoi puolue-elämä ja ilmestyi näyttämölle, viinapullo ja tupakkavehkeet sarkahameen taskussa, se ihanainen ja suloinen neitsyt, julkisen elämän ihmeellisin kuppariakka, jos kuinka moneen mieheen itsensä vihittänyt ja kaikkien kanssa makaileva, isokielinen ja torahampainen avio-eukko: Puolue-Maija. Se tanssitti häneen korviaan myöten hullaantuneita rakastajiaan, niin että virsut olivat joskus singota pois muorin jaloista, ja siinä tanssin pyörteessä kuiskaili ja ihan lonkkaansa lyöden vannoi niille armastelijoilleen, että isänmaa ja kaikki on mennyttä, jos ei rakastaja luovu isänmaasta ja rakasta uskollisesti ja hellästi häntä yksin. Ja niin tanssittiin ja lemmenjanoisista rakastajista näki, että janossa oli paljas vesikin mettä makeampi.
Ei siis ihme, jos uskovaisetkin siinä pyörteessä kiihtyivät niin, että tulivat oman ehdokkaansa, Punnitun, vuoksi todistamaan vallesmannin tuhmuudesta liikojakin. Lähi-pitäjissäkin he jo siitä kuiskuttelivat, etsiskelivät esimerkiksi suvun tuhmimmat ja niin todistelivat, että ei se koko suku ole liialla viisaudella pilattu. Tuhmaksi Jussiksi haukutun Punnitun viisaus alkoi näyttäytyä jo toisessa valossa ja tuhman penkille, hänen sijallensa, alkoi painua vallesmannin koko suku.
* * * * *
Asiat kehittyivät.
Sillä samaan aikaan nousi hiljaa musta pilvi tuomiokapitulista. Rovastin syytöskirja oli, näet, jo saapunut tuomiokapituliin ja tuomiokapituli pohti asiaa. Silloinen arkkipiispa, vallesmanni Kaksinaisen eno, Taivainen, oli ruumiillisessa suhteessa kohtalaisesti Herran siunaama mies. Uskonsuunnaltansa hän oli lainmies. Ne uskon miehet, eli evankelistat, olivat aikoinaan hänet syrjäyttäneet muun muassa Iso-Tulos-seurakunnan vaaleissa. Ei siis ihme, että hän oli hieman penseä koko sille suunnalle, jota Pöndinen edusti.
Niinpä tarttuikin hän asiaan tavallista hartaammin. Tutkimus siinä tietysti on pantava toimeen. Harhaoppina hän sitä oppia piti.