Mutta oli miten oli! Valittiin kaksi pappia tätä uutta oppia tutkimaan ja niin uhkasi Pöndisen ja Sakarin uutta, ihanaa uskonsuuntaa tuho, ja heitä itseään odotti jo kirkas marttyyrikruunu.
NELJÄSTOISTA SANAKOLINA
Pastori Pöndinen oli siinä kohtalostaan epätietoisena ja huolissaan ollen aikonut lähteä naapuriseurakuntaan povuuttamaan, mutta oli aina sattunut esteitä. Omassa seurakunnassakin olisi kyllä ollut povareita, mutta ei se sopinut papille. Ne olisivat tunteneet.
Sillä varsinkin se renki Tuomaan uhkaus häntä painosti. Hän koki sitä syntistä hoivata, lähestyä. Siinä lähestymistarkoituksessa hän sille nyt, rovastivainajan alusvaatteet jo perittyään, aivan odottamatta lahjoitti kaikki rikkinäiset alusvaatteensa, vieläpä markan rahaa, että saa ostaa paikkakangasta.
Ja samalla hän tietysti koki Tuomasta herättää, kääntää pois suruttomuudesta. Nytkin hän sille pappilan renkituvassa puheli kahdenkesken, selitti uskon tarpeellisuutta ja ihanuutta ja kehoitti kääntymään.
Mutta Tuomas tupakoi laiskana, ynseänä. Lahjasta huolimatta hän, näet, oli pastorille Hertan takia yhä mustasukkainen. Kavala aikomus olikin, näet, kehittänyt hänessä uskon, että ei se Pöndinen silloin yöllä pelkkää vettä etsinyt. Ja vaikka hän etuoikeutetussa rengin asemassansa olikin silloin yöllä voinut noita etuoikeutettuja siveellisyysvapauksiaan tarkoittaen ylpeästi kehaista, että: »toista se on renkimies ja toista pappi», niin tajusi hän vaistomaisesti, että asia on toiselta puolen katsottuna ihan päinvastoinkin, sillä nainen, näet taas arvelee, että: »toista se on pappi kuin jokunen renkimies». Pastorin lahjoistakin hän siis ynseänä epäili, että se niillä vain yrittää kylvää asiaan sameaa hietaa.
Ei siis ihme, että hän nyt, kun pastori Pöndinen uskoa kehui ja kehoitti kääntymään, tupakoiden ja ynseästi syläistä ruikaten lupasi veltosti, noin-vain:
»Ka. Voihan tuota sitäkin konstia koettaa.»
Ei se tullut sydämestä. Huomasi sen pastori. Hän koki selittää, että hän sielun hoitajana on velvollinen tekemään parannustyötä, mutta yhtä velttona ja penseänä tupakoi, vengotti, mustasukkaisuuden myrkyttämä, epäluuloinen Tuomas ja arveli:
»Tokkopa tuo tohtoroimisellakaan sen terveemmäksi tullee… sielu… Se kun on semmoinen potilas, jotta sitä ei saa koskaan nähdäkseenkään … että saisi sairauden laadusta selvän… Niin paljon kuin sitä jo hyvää palkkaa vastaan on tohtoroitu.»