Mutta palaamme Sakarin virkatalolle.
Sakari oli nyt päättänyt oitis lähteä Eulaliinansa luo. Potilaitansa hän siinä nyt vielä hoiteli ja puhutteli ja varsinkin se, joka luuli, että hänellä oli seitsemän päätä, oli nyt jo hänen vilpitön ystävänsä. Erityisemmin oli Sakarikin juuri häneen kiintynyt.
Ja nyt puheli hän taas miehen kanssa siellä kopissa. Äkkiä ehdoitti silloin mies:
»Nauretaanpas yhdessä … vastatusten!»
»No!»
Ja he nauroivat molemmat vastatusten, ihan katketakseen.
»Kumpiko voittaa», uhitteli mies ja niin he koettivat. He nauroivat käppyrässä ja kyykyllään ja jos miten. Viimein Sakari äkkiä kehasi:
»Minäpä nain tämän hullujenhuoneen johtajattaren.»
»Nai!» riemastui mies ja lupasi:
»Minä annan sinulle sitten seitsemännen pääni…»